Heikki Autio – SW Specialist

Mitä teet työksesi?
Olen ohjelmistosuunnittelija. Työtehtäviin on kuulunut muunmuassa rautaläheistä linux koodausta ja toisaalta ihan perus C++ ohjelmointia. Toimin myös PehuTecin luottamusmiehenä.

Kauanko olet ollut PehuTecillä töissä?
Alusta asti eli heinäkuusta 2010. Olin firman kolmas työntekijä. Samalla viikolla aloitti yksi työntekijä aiemmin ja toinen samana päivänä aiemmin minua.

Mikä on parasta työssäsi?
Vastuullisuus ja vapaus. Pääsen osalliseksi mielenkiintoisiin projekteihin erilaisilla asiakkailla. Aina työ ei ole vaihtelevaa vaan tasaisuuttakin löytyy. Välillä olen ollut useamman vuoden pätkiä samalla asiakkaalla.

Millainen työnantaja PehuTec on?
Suhteellisen pieni organisaatio mahdollistaa kaikkien osallistumisen firman asioihin aivan erilailla kuin isoissa firmoissa. Olen ollut töissä suurissakin ohjelmistotaloissa ja osaan arvostaa PehuTecin matalaa byrokratiatasoa. Kaikilla on aina ovi avoinna, olipa minulla asiaa toimitusjohtajalle tai työkaverille.

Millaisia työkavereita PehuTecillä on?
Todella kokenutta ja hyvähuumorista porukkaa. Ryhmähenki on firmassa hyvä.

PehuTecin vahvuus?
Ehdottomasti työntekijät. Sitoutuneet työntekijät mahdollistavat ketterän toiminnan asiakkaiden hyväksi.

Miten vietät vapaa-aikaasi?
Suurin osa vapaa-ajasta menee perheen kanssa, johon kuuluu 4 lasta ja vaimo. Matkustan paljon, mielellään kaksipyöräisellä moottoroidulla ajoneuvolla. Muita harrastuksia ovat vapaa-ajan koodailu, liikunta (lähinnä kuntosali ja uinti), elokuvat sekä järjestötoiminta. Politiikkaankin innostuin lähtemään mukaan ja olen Ylivieskan kaupunginvaltuuston varajäsen sekä teknisten palveluiden lautakunnan jäsen.

 

Pääset Heikin LinkedIn profiiliin TÄSTÄ.